Pulleat pullat ja purjeet

Mearra Nieida
Pekka Salonoja
Tue 26 Jul 2016 07:56
25.7.2016
Sijaintimme 18:58.3S 155:57.4E
 
Tanaan olemme taas paasseet kunnolla purjehtimaan. Leppoisan yon paatteeksi sammutimme moottorin aamu neljalta ja nostimme purjeet. Tavoite on pitaa keskinopeus 7 solmun tuntumassa, jotta ennatamme Australian rannikon riuttojen suojaan ennen loppuviikoksi luvattua kovempaa kelia. Aaamun tunteina tuo oli haastavaa, mutta vahtivuorossa ollut Jaana sinnitteli eteenpain ilman konevoimaa. Jaana ei hennonut hairita eri punkista kuuluvaa tasaista unenhyrinaa. Kello olikin jo melkein yhdeksan, ennen kuin unenpopperoisia miehia alkoi nousta kannelle.
 
Paivan mittaan olemme vetaneet monen laista kalustoa taivaalle. Mearran spinnukoulun harjaannuttama kolmikko, Juuso, Tuomas ja Juha vetivat kevytspinnun konkariottein mastoon ja keskustelivat asiantuntevasti spinnun naisellisista muodoista; lantiolinjasta, pulleudesta ja hartialinjan leveydesta. Iltapaivalla tuulen suunta muuttui ja nyt menemme 8 metria sekunnissa tuulessa genaakkeri pulleana kohti maaranpaata. Juha on tarkkana ruorissa ja valmiina reagoimaan mahdolliseen broachiin. Pohdimme, milla kalustolla yo hoidetaan. Yleensa olemme olleet mieluummin konservatiivisia valinnoissamme, koska yolliset sadekuurot voivat tuoda yllatyksia mukanaan. Eilisesta Boobie hyokkayksesta viisastuneena, viritimme linnuille yoksi oman puomin ja kaksi suulaa siina sulassa sovussa istuvatkin.
 
Mearran keittiossa on pienta hardellia. Leipuri Jukka vaantaa sampyloita ja tassa helteessa taikina nousi supersuureksi. Taitaa menna pimean puolelle ennen kuin kaikki pullat on paistettu, varsinkin kun kaasuuunin liekki tahtoo sammua. Noh, nyt tuli ensimmainen satsi uunista ulos ja ne ovat aivan taydellisia hampurilaissampyloita! Kylla, illalliseksi on omatekoisia hampurilaisia kaikilla mausteilla.
 
Mearra Nieidalla kaikki hyvin!
 

JPEG image

JPEG image

JPEG image

JPEG image